Viisaan pöllön blogi

Kuinka säilyttää myönteinen ja avoin mieli elämän loppuun saakka?

Share |

Perjantai 1.2.2019 - Valmentaja ja työnohjaaja Tarja Ranta


Elämäniloa etsimässä

Olin tammikuussa kahden viikon kuntoutusjaksolla Kiljavan sairaalassa polvileikkauksen jälkeen. Koin olevani aitiopaikalla päästessäni seuraamaan eri ikäisten ja oman hyvinvoinnin haasteiden kanssa painivien ihmisten suhtautumista elämään.

Olin aivan hurmaantunut erääseen vanhaan rouvaan. Hän oli pyörätuolissa, selkä jo kovin kumara mutta silmissä vilkkui ilo. Hän selvästikin nautti ihmisten seurasta ja keskusteluista. Elämä hänen kohdallaan ei varmasti ole ollut helppoa mutta silti hän on pystynyt säilyttämään iloisen ja positiivisen elämän asenteen.

Hymyn ja stävällisyyden voima

Huomasin myös jälleen kerran, kuinka uskomaton voima on hymyllä ja ystävällisillä sanoilla. Ne avaavat portin ihmisen sisimpään. Kun ihminen kokee tulleensa nähdyksi ja kuulluksi ihmisenä, ihmeitä alkaa tapahtua. Ja mikä parasta, ihmeitä tapahtuu myös itselle. Omakin myönteisyys vahvistuu entisestään.

Hoitajat ja fysioterapeutit Kiljavalla tekevät näitä ihmeitä joka päivä. Oli hienoa seurata, kuinka arvostavasti ja lämpimästi he antoivat osan itsestään meille kuntoutujille. Vaikka työ on varmasti osin raskastakin, uskon kuitenkin, että se myös palkitsee. 

Optimistinen ja myöteinen elämän asenne

Utelias ja avoin mieli kumpuaa myönteisestä ajattelusta. Monet positiivisen psykologian tutkimukset kertovat, että optimistisesti ajattelevat ihmiset ovat avoimia uusille asioille ja ihmisille. Pessimismi vastaavasti kaventaa elämän piiriä.

Kuinka sitten lisätä optimistista ja myönteistä elämän asennetta? Ensimmäisen tulee mieleen ihmisten auttaminen, josta tulee itsellekin hyvä mieli. Kiitollisuus on myös vahva myönteisyyden lisääjä. Kun olet tietoinen kiitollisuuden aiheista elämässäsi, on vaikeaa ajatella negatiivisia asioita.

Mindfulness myönteisyyden lähteenä

Mindfulnessin eli tietoisen läsnäolon on todettu olevan tärkeä myönteisyyden lähde. Pysähtyminen tähän hetkeen ja sen näkeminen kirkkaana, auttaa pääsemään irti negatiivisista ajatuskehistä. Voimme itse valita, kuinka suhtaudumme ajatuksiimme ja koko elämäämme.

Mindfulness auttaa näkemään oman mielemme aiheuttamat ongelmat selkeämmin, jolloin niistä voi myös päästää irti. Jos asiaa ajattelee tarkemmin, tässä hetkessä on suurimman osan aikaa hyvä olla. Vaatii vain hetken pysähtymistä ja havainnoimista, jotta siitä tulee tietoiseksi.

Toivon teille kaikille myönteisyyden täyttämää talven jatkoa ja kevättä!

Avainsanat: myönteisyys, positiivisuus, elämänasenne, mindfulness


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini